tuotekuva

Kielet & kielenvaihdot

Kanteleen kielet

Kotikanteleen punottuja sekä sileitä teräskieliä

Tmi J-A Kallioinen on yksi harvoja kanteleenkielten valmistajia Suomessa. Valikoimiin kuuluvat niin sileät teräskielet kuin punotut kielet, ja löytyypä valikoimista myös muita materiaaleja kuten jouhia sekä nailonia. Valmiita kielisarjoja löytyy Soitinrakentajat AmF:n kanteleisiin sekä esimerkiksi yleiskäyttöisiä sarjoja niin perinteiseen kuin nastalliseen 11-kieliseen kanteleeseen.

Valmistan kieliä myös yksilöllisesti ja erikoisempiinkin kanteleisiin. Tarvittavien mittatietojen perusteella pystyn suunnittelemaan ja valmistamaan kielet esimerkiksi vanhaan kotikanteleeseen. Kanteleensoitto ja niiden kielityksen yleispiirteet saattavat olla jo entuudestaan tuttuja, jolloin sinulla on mahdollisuus vaikuttaa uusien kielten yksityiskohtiin. Toisaalta, olet saattanut saada tai ostaa uutta soittaharrastusta varten käytetyn kanteleen, jonka kielet soivat huonosti tai joista osa on jo pahimmillaan katkennut. Ei hätää vaikka et entuudestaan tuntisikaan kanteleen kielitystä. Yhteyttä niin selvitetään millaiset kielet kanteleeseesi parhaiten soveltuisivat!

Uskon siihen hyvän ja ystävällisen asiakaspalvelun yhdistettynä ammattitaitoon tuottaa laadukkaan lopputuloksen, jonka ansiosta niin ensimmäistä kielenvaihtoaan läpikäyvä tai kenties vuosikymmeniä vanha kanteleesi soi jälleen kirkkaammin. Ja saat itse keskittyä olennaiseen eli soittamiseen!

Kanteleiden kielenvaihdot

Vaihdan tarvittaessa myös kielet puolestasi, mikä tosin vaatii kanteleen toimittamista verstaalle Leppävirralle. Samalla tarjoutuu kuitenkin mahdollisuus tarkastella onko kenties muullekin huollolle tai korjauksille tarvetta. Pienet kielenvaihtotyöt sekä alustavat korjausarviot voin tarvittaessa suorittaa myös Jyväskylän seudulla.